Huhtalasta maailmalle!

Tällä viikolla olen kokenut sellaista, että haluan kirjoittaa siitä välittömästi muistiin. 

Maanantaina aamulla ajauduin jollekkin luennolle. Ensimmäiselle luennolleni Malagan yliopistossa. Istuin aika eteen kuitenkin jättäen pari paikkaa tyhjäksi ennen vierustoveria. Mutta tämäpä ei espanjalaisia miellyttänyt. He tuumasivat, että poika, kuka sinä oot, tuuppa tähän istuun? Vaihdoin paikkaani ja huomasin olevani saarroksissa. Kättä työntyi kouraani joka puolelta, joku veti hupustani, toinen testasi hattuani, kolmas poimi yhteystietojani ylös ja neljäs tarjosi poskisuudelmia, aivan perinteiseen espanjalaiseen tapaan. Opiskelijat pommittivat kysymyksillä, pyysivät kaveriksi facebookissa, tarjosivat apuaan, esittelivät itseään ja tulivat todella lähelle.  Meteli oli aivan valtaisa, mutta pelastuin, koska..

Opettaja astui luokkaan. Tuli aivan hiljaista. Hän hoksasi minut, mutta ei tehnyt elettäkään huomioidakseni minua. Päätin myös olla hiljaa, enkä alkanut selittelemään mitään. Istuin muina miehinä muitten joukossa, vaikka en ymmärtänyt mitään. Ehkä hän puhui jostain espanjan kielen kommunikoinnista. Tä? Mitä sellainen voisi olla. Istuin tunnin, vähän toista ja totesin, että onpa todella kuiva ja tärkeä opettaja. Hän luuli olevansa hyvä, hänestä huokui arvokkuus ja joku hänessä pisti vihaksi. No, olipa aihekin sellainen, että en koskaan voisi ymmärtää siitä mitään Läksin luennolta pois. Enkä koskaan palaa..

Seuraavana päivänä lähdin kokeilemaan toista valitsemaani kurssia. Kun astuin yliopiston ovesta sisään, eiköhän siellä ollut joku tuttu vastassa. En tosin häntä tuntenut, mutta hoksasin pian, että tämä oli varmaan joku niistä kymmenistä ihmisistä, joiden kanssa olin kahakassa ensimmäisellä luennolla. Hän kysyi, miksi olin lähtenyt eilen pois luennoilta ennen aikojani. Kerroin rehellisesti, että se kurssi ei varmaan ole tarkoitettu minulle. Hän oli samaa mieltä. Juttelimme hetken ja parantelin espanjaani. Espanjalaisilla ihmisillä on sydän paikallaan!

Istuin taas luokkaan. Ryhmä oli sama, kuin ensimmäisellä kerralla. Olin hieman etuajassa ja paikalla oli ainoastaan muutama opiskelija. Istuin pienen poikaporukan eteen. Pian luokkaan tupsahti lisää opiskelijoita. Muutaman minuutin päästä olin taas keskellä kahakkaa. Elias! Elias! Elia! Elii! Eliaas! Kuulin, että he olivat ensimmäisellä kerralla vielä vähän jännittäneet, mutta nyt he jo uskalsivat ottaa kontaktia. Ei ollut auttajista pulaa, vaikka ei minulla varsinaisesti mitään ongelmaa ollut. Jälleen kerran aivan mieletön meteli, kysymystulva, hupusta repiminen (en ollut oppinut ekasta päivästä), yhteystietojen vaihtaminen etc... 

Ja pian opettaja asteli luokkaan. Tällä kertaa hän teki minuun vaikutuksen heti ensi silmäyksellä. Rento, urheilullinen pukeutuminen, pitkä kihara tukka ja päivettynyt iho tekivät hänestä erittäin tuttavallisen. Hän ei aluksi huomioinut minua mitenkään, mutta yhtäkkiä hän heitti minulle jonkun kysymyksen. En tietenkään ollut hereillä, vaan ajattelin jotain aivan muuta. Vaikka ymmärsinkin yllättävän paljon siitä, mitä hän puhui. Eikä kysymyskään ollut vaikea: "Eres ingles?" En ollut hereillä ja hän ei jäänyt odottamaan vastausta sadasosasekuntia kauempaa, vaan jatkoi jotain minusta ja kaikki nauroivat. En ymmärtänyt, mille he nauroivat, kunnes vierustoverini selitti, että he kaikki nauravat minulle. Ei se mitään. Kohta hän antoi kuitenkin enemmän aikaa esittäytymiseen ja kerroin jotain. Kuullessaan, että olen Suomesta hän ylisti koko loppuluennon Suomen koulutusjärjestelmän ylivertaisuutta ja espanjalaisen surkeutta. Olisin halunnut ymmärtää enemmän, mutta ymmärsin lähinnä sen, mitä vierustoverini minulle aina "tulkkasi" (espanjasta espanjaksi, koska andalusialaiset puhuvat aika nopeasti). 

Tunnelma vaihtelee. Jos olin tiistaina läksinyt koululta hyvillä mielin ilman saattajien puutetta niin keskiviikkona heräsin aikaisin vain todetakseni, että matikan didaktiikan kurssi alkaa vasta kuukauden kuluttua. Ei se mitään.

Tänään torstaina kävin  korkkaamassa  tieto- ja viestintätekniikan kurssin. Se oli ykkösten kurssi, joten en tuntenut heitä ennestään. Menin viime tipassa luokkaan. Moikkasin ja istuin luokan keskiosaan. En ehtinyt laskea hattuani maahan, kun ensimmäiset amigot jo tarjosivat kättä. Kun olin tarttunut ensimmäiseen käteen, toinen tuli taputtelemaan olkapäilleni. Kolmas oli jo luonnollisesti muiskauttamassa poskisuudelmia. Kun yritin vastata jonkun kysymykseen, kuulin neljä muuta kysymystä samaan aikaan. Kun en kuullut enää mitään muuta kuin "Eliaas, me llamo es..".. ajattelin, että ne kakkoset olivat jotenki tosi ujoja... 

Jos olin ensimmäisenä päivänä ollut hieman hämilläni, nyt hallitsin tilanteen tyylikkäästi. Nauroin ja nautin. Vastasin vain yhteen kysymykseen kerralla. Puhuin espanjaa kykyjeni ylärajoilla, miettien tarkasti jokaisen sanan. Hmm...nyt ymmärrän paremmin, miksi Lionel Messi on niin cool.

Luennon pienellä tauolla ympärilläni kävi valtaisa kuhina. Luennon loppumisen jälkeen jatkoin haastattelujen antamista ja haaveilin jo pienestä lepotauosta kämpilläni. Mutta annoin palaa. Kehuin vilpittömästi espanjalaisten ihmisten sydämellisyyttä ja mukavuutta. En voi kuin hämmästellä sitä hyväntahtoisuutta ja reippautta. Kerroin myös ensimmäisetn päivien kokemuksesta. Kerroin, että tuntuu aika hassulta jaella nimikirjoituksia, sillä en ole Suomessa tottunut tällaiseen. Läksimme yhdessä pois koululta ja nousimme bussiin. Viimeiselle pysäkille asti kanssani tuli eräs hiljainen persoonallinen nuori mies. Hänen täytyi jatkaa Malagan keskustasta toisella bussilla, mutta hänellä ei ollut kiire. Hän halusi saattaa minut kämpilleni asti. Hyväksyin tarjouksen ja kuljeskelimme Malagassa. Hän puhui englantia, samalla tasolla kuin meidän Pihla. Minä puhuin hänelle myös englantia, koska lupasin opettaa häntä. Teimme diilin, jossa kumpikin voittaa. Käännän hänen espanjaksi puhumiaan lauseita englanniksi, sen minkä osaan. Totesin, että osaan paljon paremmin espanjaa kuin hän eglantia. Mutta niin vain matka taittui lause kerrallaan. Ja opin ainakin yhden uuden sanan. Saattaa=acompanar! 

Ja jos vähän suhteuttaa tätä touhua niin nuori ujo mies Huhtalan peräkylältä tulee jakelemaan nimikirjoituksia Malagan metropoliin. Mielenkiintoista! Tuntuu todella huvittavalta.  Ja ai niin. Minua kehuttiin. Opettajat kehuivat minua erittäin päteväksi ja älykkääksi. Myös luentojen jälkeen opiskelijat tulivat kertomaan, että te suomalaiset olette niin älykkäitä. Niin, koska olen Suomesta. Espanjalaisilla on aivan uskomaton kunnioitus suomalaista koulua kohtaan. 

Nämä ovat olleet sellaisia kokemuksia, että en unohda näitä koskaan. Toisaalta, en koskaan osaa kuvailla sitä tunnelmaa siellä luokassa. Enkä koskaan osaa kuvailla sitä epäuskoa, mikä minulla oli kaikkea sitä pyöritystä kohtaan. Voiko tämä oikeasti olla totta? Kyllä varmaan. Se ei ehkä ollut unta. Ja ihan rehellisesti sanottuna, en ole kovinkaan paljon värittänyt tätä juttua. Mutta yhtään nimmaria en sentään ole jakanut! :)

Sadetta odotellessa!

Minulle iski ikävä! En ole tottunut tällaiseen elämään. Huomasin yhtäkkiä, että ympäröivässäni maailmassa on tapahtunut muutos. Totaalinen muutos! Ympärilläni ei olekaan yhtäkkiä kotoista. Sellaista niin kuin Oulussa, kun pideltiin Larin ja Penan kanssa sadetta Valtatiellä. Syötiin Larin tai Penan, harvemmin minun valmistamaa erittäin maukasta safkaa. Keitettiin kahvit siihen päälle ja kahvipullaakin oli aina tarjolla. Eikä mitään cafe con lecheä vaan Juhla Mokkaa täkärillä! Pieni rötväystauko siihen päälle. Ja Pena tietenkin osaavana valitsi musiikin. Pimeän tullen sytytettiin muutama kynttilä. Tä? Tämä nyt  vähän karkas. Mutta tarkoituksena oli sanoa, että ikävöin sadetta. En nimittäin ole nähnyt sadetta sitten tammikuun alun. Enkä edes yhtään vesipisaraa. Eiku olen.. kukkakauppias ruiskutti vettä päälleni ajaessani pyörällä liian kovaa liian läheltä.

Näköjään kirjoittelen tänne aina sunnuntaisin. Sunnuntai on sellainen pyhäpäivä, jolloin tulee levättyä. Aika usein olen myös paastonnut sunnuntait. Mutta en ole paastonnut sen vuoksi, että olisin vaihtanut uskontoa. Olen joutunut paastoamaan sen vuoksi, että yksinkertaisesti kaupat eivät ole auki sunnuntaisin. Enkä koskaan opi sitä. Lauantait olen aina jossain vuorilla tai vaeltamassa ja kun palaan illalla, totean olevani nälkäinen. Ehkä löydän jonkun kovettuneen patonginpalasen, jonka kuitenkin säästän evääksi sunnuntaiaamun biitsipeleihin. Ei ole mukava pelata biitsiä nälkäisenä ja ilman eväitä. Ja kun palaan biitsiltä, joudun syömään ravintolassa, koska kämpilläni ei ole yhtään mitään. Olen löytänyt yhden mukavan ja edullisen ravintolan, josta on tullut kantapaikkani. Lähes joka sunnuntai ystävällinen tarjoilija kantaa pöytääni riisiä, kebabia ja salaattia. Samalla saan ihmetellä espanjalaista sunnuntairuokailua. Espanjalaiset perheet kokoontuvat sunnuntaisin yhdessä syömään. Jokainen perheenjäsen on mukana vauvasta vaariin. 

Olen ollut  nyt puolitoista viikkoa iltavuorossa kielikurssilla. Jokainen arkipäivä opiskelen espanjaa 15.30 - 19.30. Aika on todella huono. Ennen sitä ei ehdi tehdä hirveästi mitään ja pimeä laskeutuu juuri tuntien loppuessa. Kurssi on ihan hyvä, vaikka ehkä se on pikkuisen liian helppo minulle. Meinasin aluksi vaihtaa, koska olen ehkä liian hyvä kyseiselle tasolle. Mutta toisaalta ajattelin, että ylemmillä tasoilla opiskellaan aika paljon kielioppia, eikä se palvele mun oppimista niin hyvin. Tämä taso on ollu todella toiminnallinen ja opin joka kerta jotain uutta. Tärkeintä on ehkä se, että kuulen neljä tuntia espanjaa joka päivä. Ymmärtämiseni on jo parantunut jonkun verran, mutta puhuminen on yhä vaikeaa. Olen kuitenkin vaihtanut kämpillä englannin espanjaksi ja se ehkä auttaa kaikkein eniten. 

Huomenna lähden myös kouluun. Lukukausi 2013 alkaa täällä vasta huomenna. Olen saanut parsittua lukujärjestyksen kasaan ja nyt lähden katsomaan, mitä ne seniorit ja senioritat minusta tuumivat. Tuntuu varmaan aika hassulta olla tunneilla, kun ei paljon ymmärrä. Mutta sitä kai se vaihto-opiskelu on. Haluan kuitenkin mennä tunneille, koska siellä opin varmasti paljon kieltä ja näen täkäläisen opetustyylin. Keskimäärin vaihtarit eivät täällä juuri opiskele, mutta haluan kokeilla. Olisi siisti saada muutama opintopiste espanjan kielellä.

Täällä arvostetaan aika korkealle suomalaista koulutusjärjestelmää. Menin joku aamu yliopiston urheilukeskukseen hakemaan sporttikorttia. Vilautin passia virkailijalle ja tämä esitti lisäkysymyksen, että mitä opiskelen. Kerroin olevani luokanopettajaopiskelija. Tämän kuultuaan virkailija aloitti uskomattoman shown virastossa. Ensiksi hän esitteli minut kaikille, että tämä täällä on suomalainen luokanopettajaopiskelija. Virkailija vaihtoi pian kielen englanniksi ja pommitti minua kysymyksillä. Heitä kiinnosti, miksi Suomessa tulee aina niin hyviä tuloksia PISA:ssa? Minkä verran opiskelu maksaa Suomessa? He eivät olleet uskoa korviaa kun kerroin, että saan joka kuukausi hieman alle 500 € valtiolta rahaa. Siis Suomessa ei tarvi maksaa opiskelusta,  vaan opiskelijalle maksetaan. Espanjan systeemissä opiskelija joutuu maksamaan tiedekunnasta riippuen 1000-1500 € lukuvuodessa. Myöhempinä opiskeluvuosina summa pienenee riippuen opintomenestyksestä. Italiassa on aivan sama systeemi. Siellä opiskelijat joutuvat myös maksamaan opiskelusta suunnilleen saman verran kuin Espanjassa. Olkaamme kiitollisia Suomessa. Totesin, että ylipäätään Suomen yhteiskunnan suhteellisen korkea elintaso johtuu tasa-arvosta. Jokaisella ihmisellä on velvollisuus käydä koulua ja oikeus ilmaiseen opiskeluun. Ilmainen opiskelu on todella merkittävä yhteiskuntaa eheyttävä tekijä. 

Virkailijoiden innostus suomalaista koulutusjärjestelmää kohtaan oli noussut espanjalaisesta dokumentista, jota oli kuvattu Malagan yliopistolla. Dokumentissa vertaillaan suomalaista ja espanjalaista koulutusjärjestelmää toisiinsa. Haluaisin kyllä nähdä tämän dokumentin, kunhan se julkaistaan.  Haluan myös vierailla espanjalaisessa koulussa, jos se vain on mahdollista. En tiedä, kuinka privaatteja laitoksia nämä koulut ovat.

Vale. Se politiikasta. Eilen oli Cadizin karnevaalit, joita ihan oikein boikotoin. Lähes kaikki muut opiskelijat olivat Cadizissa, mutta minä painelin lauantaina aamusta Mijaksen vuoristoon yksinäni. Mijas sijaitsee Malagan länsipuolelle. Junailin itseni Fuengirolaan ja nousin vuoristoon bussilla. Ohitin turistien suosiman Mijaksen vuoristokylän suosiolla ja kapusin vuoren huipulle vieville poluille. Vuori ei edes ole mikään korkea, mutta koska lähtöpiste on meren tasolla, vuoren huipulle pitää nousta yli 1000 korkeuserometriä. Ajattelin aluksi katsellessani vuorta, että tuonnehan kipaisee nopeasti. Katsoin jopa reitin vuoren huipulle ohimennen jostain opastaulusta. Totesin, että onpa helppo ja otin heti kättelyssä pisimmän reitin. Opastaulussa ei ollut mittakaavaa, mutta ajattelin ehtiväni huipulle muutamassa tunnissa. Olin kuitenkin väärässä. Olin kävellyt reilut kaksi tuntia ja totesin, että huipulle on vielä matkaa. Olin ajatellu meneväni seuroihin illaksi Fuengirolaan, joten jouduin palaamaan takaisin saavuttamatta huippua. 

Tuonnehan kipaisee parissa tunnisssa!

Hävetti hieman! Onpas siinä vaeltaja. Mutta maisemat olivat ihan mielettömät, vaikka en huipulle päässytkään. Polku kierteli pitkin todella jyrkkää vuorenrinnettä, välillä sain ihastella kallioseinämiä, rotkoja ja löysin ajoittain jopa vehreää kasvustoa, joka on todella harvinaista täällä kitukasvuisessa Espanjassa Niin ja totta kai alapuolella siinsi koko ajan Välimeri. Huikea päivä oli joka tapauksessa. Oli mukava käppäillä yksin ja sai miettiä asioita rauhassa. Uskoakseni perspektiivi oli ainakin tarpeeksi laaja asioiden tutkiskeluun. Se, mitä mietin vuoren rinteillä on tiivistetysti tässä. Se kuitenkin kiinnostaa kaikkia blogini lukijoita. Vale! "Tulin Malagaan, on ollut kivaa, alkuhuuma on ohi, välillä on ikävä ihmisiä Suomessa, mutta  järkevintä on nauttia tästä ainutlaatuisesta kokemuksesta, kun kerran tänne asti on päästy. Asia kunnossa!"

Kieltämättä olen tällä viikolla hieman miettinyt, että missä olen, mitä teen ja mitä järkeä tässä on. Mitä ihmettä tutustun täällä uusiin ihmisiin, kun minulla on Suomessa kaikki rakkaat ihmiset. En löydä parempia ihmisiä varmasti mistään.  Ja vieraalla kielellä. Mitä järkeä on olla sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät edes puhu samaa kieltä? Mitä voin hyötyä olemisestani täällä? Aallonpohjaa kesti muutaman päivän ajan, kun en käytännössä tehnyt muuta kuin käynyt koulua. Viikonloppu sytytti minut aivan uusiin liekkeihin. Nyt tuntuu taas todella hyvältä. 

Eilen illalla kävin Mijaksen retken jälkeen suomalaisen erittäin mukavan perheen luona kyläilemässä ja pesulla. Söin lohikeittoa ja ruisleipää! Ensimmästä kertaa ruisleipää sitten Suomesta lähtemisen. Maistui. Oli kyllä todella kotoista vierailla. Ihan kuin olisi palannut pariksi tunniksi kotiin! 

 Tässä muutamia otoksia reissulta. Älkää takertuko valokuvauksellisuuteen, nämä on tunnelmia!

Reissuparta kasvaa hyvää vauhtia. Olen myös vaihtanut pipon hattuun sitten viime näkemän!

Perjantai illan tapas kämppisten kanssa. Tapas on espanjalainen iltapala!

Sunnuntai-illoista on tullut todellisia rötväyshetkiä. Biitsin jälkeen syön (jos on ruokaa), käyn pesulla ja
kääriydyn peiton alle. Laitan netistä seurat kuulumaan ja nukahdan. Sitten kuuntelen musiikkia ja haikailen Suomeen. Illalla kirjoitan vielä blogia ja pienen värittelyn jälkeen uskon itsekin, että täällä on ihan supersiistiä. Niin kyllä onkin! Ihan oikasti! Hasta luego!

Minä ja ERASMUS

Olen Erasmus-opiskelja. Mikä Erasmus? Se on järjestö, joka käytännössä mahdollistaa vaihto-opiskelun Euroopan sisälle. Minun kohdalla se on tarkoittanut sitä, että he maksavat minulle apurahan ja ovat hankkineet minulle paikan Malagan yliopistoon. Lisäksi järjestö auttaa opiskelijoita sopeutumaan uuteen maahan esimerkiksi auttamalla asunnon hankinnassa, järjestämällä aktiviteetteja opiskelijoille ja reissuja Malagan läheisyyteen. 

Malagassa on useita satoja vaihtareita. Tämä kaupunki kuhisee niitä. On ollut siisti tutustua ihmisiin Puolasta, Tsekistä, Slovakiasta, Saksasta, Ranskasta, Italiasta, Kreikasta, Ruotsista, Tanskasta, Suomesta, Belgiasta, Hollannista, Itävallasta, Jenkeistä, Latviasta, Virosta ja Liettuasta. Ja Etelä-Koreasta. Siinä taisivat olla kaikki maat, mistä olen tavannut ihmisiä. Näin monessa maassa pelataan biitsiä. Sen voin kertoa heti, että Puolassa on tästä porukasta ehdottomasti kovimmat pelaajat. En ole törmännyt yhteenkään puolalaiseen, joka ei pelaisi joukkueessa lentopalloa. Oli sitten kyseessä mies tai nainen. Mutta niin, biitsi ei kuitenkaan ole näitä opiskelijoita yhdistävä tekijä. Se on minua ja heitä yhdistävä aktiviteetti.

Kaikkia vaihtareita yhdistää toisiinsa luonnollisesti Erasmus. Paitsi minua. Olen ajatellut homman niin, että minulla ei ole mitään muuta yhteistä järjestön kanssa kuin apuraha. Siis ihan hedelmällistä yhteistyötä siinä mielessä. Mutta vaikka he maksavat minulle niin hyvin, olen silti todella pettynyt. Aina kun kuulen sanan "Erasmus", joudun hengittämään syvään. Minun yksinkertaisesti pitää sietää sitä järjestöä, koska yksin en saa kaadettua sitä. Olen pystyttämässä uutta yhdistystä Malagaan. Sen nimi on "Kiitos Erasmus, kiitos!"

Olen pettynyt järjestöön sen vuoksi, että se käytännössä tuhoaa satojen opiskelijoiden vaihtovuoden. Miettikää! Tuhoaa arkana maailmalle lähteneiden nuorten opiskelijoiden mielettömän kulttuurikokemuksen! 

Okei, voin vähän selventää. ERASMUS = party! Luonnollisesti vaihtarit etsivät toistensa seuraa ja nauttivat yhdessäolosta ulkomailla. Siinä ei sinällään ole mitään pahaa. Pahinta on se, että he ovat Erasmus-vaihtareita ja viettävät lähes joka päivä ERASMUS-partyja. ERASMUS=partit yhdistää näitä ihmisiä! Ei mikään muu!

Minulla käy monia opiskelijoita aika paljon sääliksi. He tulevat Erasmus-lasit silmillä vaihtoon, kauaksi omista läheisistään ja menettävät aivan täysin oman identiteettinsä, itsekunnioituksena ja järkensä. Siis he ovat ihan Erasmus-huumassa! 

Kun kysyn ihmisiltä, jotka ovat jo olleet puoli vuotta Malagassa, että mitä te olette tehneet täällä vaihdon aikana. Aluksi tulee hiukan hiljaista ja sitten he toteavat: "no en oikein tiedä.. partia..partia." He asuvat Malagassa, eivätkä ymmärrä mitään tästä ihan käsittämättömän hienosta Luojan luomasta ihmeestä. On biitsiä, vuoria, kulttuuria, urheilua ja merta! Mutta, mutta.. suurista suurin. ERASMUS!

Erasmus toimii myös luonnollisesti sosiaalisessa mediassa. Sitä mainostetaan niin paljon, että minun facebook on jo tukossa. Facebookissa on noin 10 virallista Erasmus-sivustoa ja lisäksi satoja epävirallisia. Olen etsinyt sieltä minulle tekemistä, mutta olen pettynyt. Ei siellä ole minulle mitään, koska en tykkää juhlimisesta. Mitä tahansa järjestö suunnitteleekin opiskelijoiden varalle, on pääosassa partyt. Olipa kyseessä reissu Barcelonaan, Marokkoon tai Portugaliin niin olen todennut, että ohjelman puolesta en ole yhtään innostunut lähtemään niihin. Ensinnäkin porukkaa lähtee yleensä heti useita kymmeniä kerralla ja pääosassa on luonnollisesti juhliminen. En ymmärrä, mitä järkeä on mennä Marokkoon tai Portugaliin asti juhlimaan. 

VALE. Se tarkoittaa suomeksi, että OK. Olen omalta osaltani käsitellyt suhteeni Erasmukseen jopa näin julkisesti. Seuraavan kerran toivon kuulevani Erasmuksesta syksyllä, kun havittelen itselleni apurahan jälkimmäistä osaa. 

Mutta vaikka Erasmus on vahva tekijä Malagassa, onneksi minun ei tarvitse toimia kyseisen järjestön kautta. Ja olen onnekas. Minulla on loistavat, fiksut kämppäkaverit. Uusimpana ystävänä asuntoomme tuli Luka Italiasta. Hän on sopeutunut loistavasti joukkoomme ja hänestä onkin tullut läheisin kämppäkaverini. Olen muutenkin ollut viime aikoina paljon toisten vaihtareiden kanssa. Olen tutustunut puolalaisiin innokkaisiin biitsinpelaajiin ja kielikurssilla on paljon mukavia ihmisiä eripuolelta Eurooppaa. Toivon näille uusille vaihtareille voimia kamppailussa Erasmusta vastaan. Itse ainakin kovasti tsemppaan heitä! Ja toivon, että he oikeasti kokisivat sen oikean Malagan, Andalusian helmen. Minä olen sen jo löytänyt. Yritän johdattaa muitakin Andalusian helmen äärelle. Ja se Andalusian helmi ei muuten ole Erasmus!

Hasta luego!    

Messissä!

Kun selässä lukee Messi, on helpompi päästä messiin. Hoksasin tämän aika pian. Aina kun hupparini alta paljastuu Messin pelipaita voin olla varma, että kohta on joku taputtamassa selkään tai sitten käännyttämässä Real Madridin faniksi. Pelipaita päällä on helpompi päästä jutun juurelle.

Minusta tuntuu, että olen nyt tehnyt läpimurtoni Malagassa tällä viikolla. Tämä viikko on ollut täysin huumaava lukuunottamatta yhtä naperoa, joka kävi keventämässä lompakkoani futiskentällä. Ei se oikestaan paljon keventynyt, sillä suurin osa rahoista oli seteleitä. Mutta olipa hänelle kelvannut jopa näkymättömän pienet yhden ja kahden sentin kolikotkin. Siistiä työtä! Otinpa opiksi. Olen joka kerta miettinyt mihin jätän rahani ja reppuni futiskentällä, mutta olen jättänyt ne aina maalin taakse kuten paikallisetkin tekevät. Olen ollut hieman aralla mielellä tämän säilytyspaikan suhteen ja nyt tiedän, että ei kannata rahaa hirveästi kuskata mukana. Olipa hän tutkinut kaikki korttinikin, koska ne olivat niin sekaisin rahapussissani. Onneksi olen säilyttänyt luottokorttia "jossain muualla" (en voi teille paljastaa luottokorttini sijaintia), eikä varas saanut sitä käsiinsä.

Niin. Tällä viikolla olen päässyt messiin. Olen kyllä tehnyt sen eteen raakasti töitä koko sen kolme viikkoa, mitä nyt vasta olen täällä ollut. Olen kävellyt ja juossut kymmeniä kilometrejä, tutkinut Malagan futiskenttiä GoogleMapsin satelliitilla, kysynyt joka toiselta vastaantulevalta ihmiseltä, että mitä hän harrastaa, ostanut tunturipolkupyörän, pyöräillyt viikon aikana satoja kilometrjeä, kiivennyt vuoren päälle kiikaroimaan, josko joku pelaisi biitsiä Torremolinoksessa,  tutkinut facebookin Erasmus-sivustoja ja kaikkia mahdollisia harrastesivustoja, yrittänyt puhua espanjaa, ollut ymmärtämättä espanjaa, kehunut biitsitaitojani Club Volley Malagan sivustolla ja käynyt try-outilla siellä etc. Mutta mikä tärkeintä, nyt voin jo ylpeänä kantaa Messin pelipaitaa. En futistaitojeni takia, vaan sen vuoksi, että tällä viikolla olen kokenut olevani messissä. 

Todella arvokkaaksi taustatueksi olen saanut Fuengirolan suomalaiset. Mahtavia aktiivisia ihmisiä! Nauttivat luonnosta ja elämästä! Ja pyytävät aina messiin. Tässä pari otosta lauantaiselta retkeltä Nerjan kylään. Kuvat eivät jälleen kerran anna arvoa todellisuudelle, mutta siinäpä teille hyvä syy tulla katsomaan, mitä täällä oikeasti on! 

Tapaksella

Tällä viikolla on ollut lämmintä koko viikon jotain 20-25 asteen välillä. Jostain mittarista olin lukevinani jopa 27 astetta. Niinpä olen haaveillut koko viikon biitsipeleistä. Vihdoinkin sain puhelimella kiinni Volley Club Malagan aktiivin ja sovimme try-outista. Hän kysyi, millä tasolla pelaan ja sanoin pelaavani todella hyvin. Oli mulla kieltämättä pikkuisen paineita kentällä lähtiessä. Heitin pyörän junaan ja junailin itseni Torremolinokseen noin 20 km päähän Malagasta. Rannalla tuuli oli mieletön ja olin aika varma, että tuskin kukaan muu kuin minä lähtee pelaamaan biitsiä tällaisella kelillä. Olin kuitenkin väärässä. Löysin Torremolinoksen 9 km pitkältä biitsiltä iloisen joukon malaginjoja, jotka olivat pystyttämässä verkkoa. Joku ystävällinen mies huikkasi tuttavallisesti " Ai, Elias! Hola, que tal?! Tunsin oloni heti todella kotoisaksi. Makia pelata oikeiden malaginjojen kanssa, jotka eivät  ole turmeltuneet millään  rallienglannilla. Valmentaja toki osasi englantia ja tulkkasi tarpeen vaatiessa. Eipä siinä juuri kommunikointiongelmia ollut, kun heitettiin pallo kentälle.  Otettiin vähän lämpöä, treenailtiin kosketuksia ja pelattiin muutama tunti. Taso ei ollu parasta mahdollista, mutta oli siisti ´pelata ja tuntea kesää. Onnistuin try-outissani siinä määrin, että valmentaja pyysi minut mukaan kovempien jätkien peleihin. Ensi sunnuntaina jatketaan! Sitä ennen voin pelata kuitenkin opiskelijoiden kanssa, sillä olen tutustunut kahteen hyvätasoiseen opiskelijapelaajaan. Opiskelijapelien heikkous tosin saattaa olla siinä, että kentälle tulee ylimääräisinä innokkaita biitsinpelaajia hyvällä partiparti-asenteella eli suomeksi "todellakin harrastan biitsiä kavereideni kanssa aina kesäisin." Joopa joo. Onneksi mulla on jo sen verran hyvä pelisilmä biitsin suhteen, että tunnistan rehellisen pelaajan.

Treenaamassa Club Volley Malagan kanssa. He ovat aitoja malaginjoja eli todella mukavia. Yksi ruotsalainen maansa väreissä kuvassa oikealla. Hän haluaa opettaa minulle ruotsia, koska taitoni olivat hieman ruosteessa.

Tämä pieni sievä tyttö tuli luokseni lausuen täydellisellä englannilla: "Tämä on sinulle!" Otin lahjan vastaan ja totesin sen täydellisen kauniiksi simpukankuoreksi. Tyttö oli sen näköinen, että halusi vielä kuvaan. Hän ilmiselvästi nautti olostaan kuvattavana! 

Ai niin, minähän olen opiskelemassa täällä. Joo, tosiaan kävin perjantaina ensimmäistä päivää koulussa ja voin yhden havainnon kertoa sieltä. Sali oli täynnä espanjantaidottomia Erasmus-opiskelijoita valmiina elintärkeään infotilaisuuteen, jossa kerrottaisiin kaikki tärkeä informaatio liittyen opiskeluihin. Kuten arvasin, info oli luonnollisesti espanjan kielellä. Porukka oli vähän hapoilla siitä, mutta minua kyllä lähinnä huvitti. Ei juuri kukaan osannut espanjaa, niin silti koko tilaisuus oli espanjaksi. Todettakoon vielä, että tämä opettaja oli Malagan yliopiston vaihto-vastaava. Ja Malagan yliopistohan on tunnetusti yksi Euroopan suurimmista vaihto-kohteista, ellei jopa suurin. Onneksi opettaja puhui korostetun hitaasti ja selvästi joten sain kolme tuntia ilmaista espanjan opetusta. Jopa ymmärsin sen verran, että tiedän ainakin vähän, mitä seuraavaksi pitää tehdä.  Huomenna aloitan espanjan kielikurssin ja odotan todella oppivani siellä jotain. Minulla on koko helmikuun ajan jokainen arkipäivä neljä tuntia espanjan opetusta. Voisi kuvitella, että jotain opin. Jos en opi, niin olen todella huolissani kielipääni suhteen. Vamos!