Keväthangilla!

Viikko on taas kulunut. On sunnuntai. Sen huomaa kadulla, sillä lähes kaikki kaupat ja liikkeet ovat suljettu. Ainoastaan ravintolat, kioskit ja ehkä apteekit ovat avoinna. Mutta silti ihmiset ovat ulkona, koska he viettävät sunnuntaita perheensä kanssa syöden ja seurustellen. Sitä kiireettömyyttä on kiva seurata. Mutta nyt kulttuurista tapahtumiin.

Eilen oli laskupäivä. Hyppäsin Erasmusrekan kyytiin ja paineltiin aamun pimeinä tunteina korkealle Sierra Nevadan vuoristoon, jossa Aurinko jo odottelinkin meitä. Hän oli juuri avannut kaihtimet ja nosti ne pian jopa kokonaan ylös. Aurinko näytti silmin nähden isommalta, eikä ihme; olimmehan jo muutaman kilometrin lähempänä sitä.

No, hehkutus sikseen. Puhutaanpa rehellisesti. Saavuimme Sierra Nevadaan klo 9, mutta jostain syystä ensimmäisen laskun pääsin vetämään ehkä puoli kahdentoista aikoihin. Meidän ryhmässä oli noin 30 laskettelijaa, mutta jostain syystä välinevuokraus kävi todella hitaasti. Siihen meni ehkä tunti, koska ensiksi kaikille haettiin kengät ja sitten vasta lauta. Siinä sitä odoteltiin, kun jotkut jenkit arpoivat ottavatko he 38 vai 39 bootsin. He tuumivat 39 olevan aivan liian iso, mutta toisaalta 38 ei mahdu jalkaan. Onneksi välinevuokraaja hoksasi, että 39 on varmaan aivan sopiva, jos he muistavat huomioda kiristysremmit.

Itse totesin saamani laudan olevan samaa tasoa kuin vanha kunnon Grazy Creekkini. Olin kuitenkin väärässä. Tämä lauta oli paljon huonompi. Muuten hyvä, mutta siinä ei ollut oikein kantteja. Ja laudan päässä oli jotkut muoviset suojat, joita en saanut edes irrotettua. Aina jyrkästi kantatessa muovit osuivat maahan ja horjuttivat vaarallisesti tasapainoa.

Lähdin rinteeseen kahden ranskalaisjannun kanssa. Toinen kavereista lähti  rohkeasti reikäset farkut jalassa ja pelkkä huppari yllänsä. Kysyin häneltä, meinaako hän tosissaan laskea ilman takkia. Yes, of course. No problem. Toivotin hänelle voimia, sillä hän varmasti tarvitsisi niitä huipulla kovaa tuulta vastaan. Alhaalla oli lämmintä kuin kesällä, mutta arvasin ylhäällä olevan aika hyytävä keli. Enkä ollut väärässä. Alla muutamia räpsyjä matkan varrelta.

Aurinko hellii ja työttömillä on aikaa olla rinteessä!

Tämä ei edes ole työtön, vaikka varustuksesta niin saattaisi päätellä.

Jonotettuamme puoli tuntia kondoliin pääsimme puoleen väliin rinnettä, jossa olimme enää kahden tuolihissijonotuksen päässä laskettelukeskuksen huipulta. Nämä jonotukset kestivät myös melkein puoli tuntia. Pääsimme kuitenkin huipulle. Näkymät olivat mielettömät, mutta valitettavasti kelpo Lumiallani niitä ei kannattanut edes yrittää vangita. No, yritin silti, mutta tämä ei kyllä anna yhtään arvoa todellisuudelle.

Toinen ranskalainen, Tio, totesi olevansa hieman jäässä. Enkä ihmettele. Hyytävä arktinen tuuli puhalsi sellaisella voimalla, että vastatuulessa oli ihan oikeasti hankala päästä alaspäin. Myös minä olin jäässä, vaikka olin varustautunut parhaimmalla mahdollisella varustuksella, mihin Malagaan pakattu rinkka antaa mahdollisuuksia. Olin varalle ottanut reppuuni villapaidan, jonka silkasta empatiasta annoin Tiolle.

Laskimme hyytävässä tuulessa kelpo kunnossa olevaa rinnettä, mutta en nauttinut. Tuuli oli aivan liian kova laskemiseen ja nauttimiseen. Ranskalaiset nauttivat sydämensä kyllyydestä hyytävästä viimasta ja kovista rinteistä. He laskivat suksilla. Minä en nauttinut jäisistä rinteistä ”kantittomalla laudalla”, vaan halusin alas lämpimään laskemaan sulaneita offareita. Jätin pojat ylös palelemaan ja sipaisin itse aurinkoiseen, tyyneen ja pehmeän lumen laaksoon. Tuntui, kun olisin tullut kevääseen.

Loppupäivä oli ihan mieletöntä. Laskin auringon pehmentämiä offareita. Kivoja nyppylöitä, pieniä ja vähän isompia rotkoja sekä mahtava aurinko. Nautin todella lämmöstä ja pehmeästä lumesta. Lautakin toimi todella hyvin pehmellä lumella. Rinteisiin ei ollut asiaa. Ne olivat todella hyvässä kunnossa, mutta ne olivat aivan tukossa laskettelijoita. Siellä mentiin ihan jonossa ja ylhäältä tulevat saivat väistellä alati kuperkeikkaa heitteleviä lautailijoita. Luulen, että lautailu on aika uusi trendi Espanjassa.

Lasketehtävä: Kuinka monta prosenttia lautailijoista heittää parhaillaan kuperkeikkaa?

Tällä reissulla oli kolme miinusta: huipun kova tuuli, suhteellisen huono kapula ja aivan liikaa jonottamista hisseissä. Anyway, tulen uudestaan muutaman viikon päästä ja silloin vaadin kunnon laudan. Siitä tulee siistiä, niin kuin oli nytkin. Siis täysin huumaavaa ajanviettoa!

Viikonloppuna tapahtui myös yksi toinen ihan maailman luokan juttu. Olen kaksi viikkoa etsinyt sitä tehdasta, missä Xavit ja Puyolit tehdään. Tänään löysin sen. Se on muurien sisäpuolella. Sinne pääsee vain arkisin kello 6 jälkeen ja viikonloppuisin koko päivän. Ja siellä on kova alusta, sellainen pinnoitettu asfatti. Siinä on kyllä hyvä pelata. Tekonurmille täällä ei pääse muut kuin seurat. Onneksi meillä on koululla oma stadion, jossa pääsen luultavasti pelaamaan myöhemmin.

Niin. Tänä aamuna kävin testaamassa tasoani espanjalaisten 16-vuotiaitten junioreitten kanssa. Niistä vain yksi pelasi joukkueessa, mutta pelimiehiä olivat silti kaikki. On se kuningaslaji tässä maassa ja tässä maailmassa. Pakko se on myöntää, että annoin ehkä vähän huonoa kuvaa suomifutiksesta. En edes viitsinyt tehdä joka paikasta maalia, kun tuntui uppoavan niin hyvin. Piti vähän löysätä, jotta he pyytävät minut pelaamaan vastaisuudessakin. Onnistuin siinä. Pelin jälkeen pojat tulivat kysymään numeroani. Ensi sunnuntaina uudestaan. Sitä ennen minulla on kuitenkin ainakin Erasmusfutis keskiviikkona. Mutta nyt kun löysin luolan, voin tonkia sitä joka arki kello 18 jälkeen. Ja voitte olla varmoja, että tongin. Käyn ostamassa myös futsalkengät. JJ Turistit- palaan vahvempana kuin koskaan aikaisemmin. 

Heti kun pääsin pelaamasta, löysin myös ensimmäiset katupelit. Siinä espanjan seuraavat superpelaajat!

Tavoitteena Camino del Rey!

Otsikko kuulostaa aika uskomattomalta, kun kirjoittajana on kovasti korkeanpaikankammoinen vaeltaja. Katso youtubesta Camino del Rey. Lea ja Rosa tulivat Cadizista vierailulle Malagaan torstaina ja heillä oli unelmana käydä vaeltamassa tämä kuuluisa "Kuninkaan polku". Tytöillä oli kova luotto siihen, että minä vahvana maskullisena miehenä taluttaisin heidät läpi reitin, jota kaivostyöläiset ovat kulkeneet jo satoja vuosia sitten. Tyttöjen unelma veti nöyräksi. Pyysin, että jos he sitoisivat huivin minun silmieni eteen ja pitäisivät kovasti kiinni. Meneehän polku satojen metrien korkeudessa, eikä siinä ole kaiteita ja leveyttäkin on vain noin metri. Lisäksi polulla on aika paljon reikiä ja ajoittain joutuu kävelemään pelkkää metallitankoa pitkin. Hui! Katsopas sellaisen putken vierestä alas. Ei! En ikinä pystyisi sellaiseen. Siis tarkoitan sitä, että sinnehän ei nykyään saa mennä. Se on suljettu.

Lähdimme kuitenkin ennakkoluulottomasti El Chorroon. Juna pysähtyi pienen hylätyn näköisen aseman kohdalla. Vastassa oli enemmän koiria kuin kyläläisiä. Veikkaan, että tämä kylä on maailman pienin, missä on juna-asema. Kävimme paikallisessa supermarketissa. Se oli vaan mainos. Todellisuudessa kävimme Antin kyläkaupassa. Se vastaa paremmin mielikuvaa tästä marketista. Evääksi ostimme vettä, keksejä ja pähkinöitä. Niillä pärjättäisiin yksi vuoren valloitus.

Katsoimme kartasta polun vuorelle. Nousimme sitä vähän matkaa, kunnes totesimme, että tulimme siperianhuskykoiran kopin takapihalle. Ei siellä ollut vuorta. Palasimme kylään ja kysyimme neuvoa paikalliselta baarinpitäjältä.

Kokeilimme uudestaan. Baarinpitäjä oli varmistanut, että meillä on puhelimet mukana jos eksyisimme. Lea vakuutteli, että on on. Luin kuitenkin hänen ajatuksensa. Puhelimissamme ei ollut kenttiä. Emme ajatelleet eksyä. Ei meillä ollut aikaa eksymiseen.

Nousimme polkua. Kadotimme sen. Nousimme metsää ylös. Löysimme tielle. Oltiin jo aika korkealla. DANGER BEES! Rosa oli juuri avaamassa laatikkoa, kunnes kehoitin, että et koskisi siihen. Siinä samalla Lea hoksasi sen, mitä itse mietin. Mitä nämä bees-nimiset asiat ovat? Sillon Lea juoksi ja kovaa. Seurasin häntä. Muutama mehiläinen pörräsi jo ympärillä. Onneksi Rosa ei ollut saanut laatikkoa auki. Tiedä, vaikka olisi ampiainen pistänyt.

Olimme jo niin korkealla, että näimme maisemia. Ilmeisesti olimme erään Euroopan suosituimman kiipeilykallion juurella. Kalliojyrkänne oli hulppea. Todella kaunista! Jylhää! Ja jotkut innokkaat olivat jo kiivenneet puoleenväliin pystysuoraa seinämää. Kiipeily näyttää todella kuumottavalta!

Kovan kiipeämisen jälkeen näimme Espanjalaisen maiseman kauneutta. Nousimme vielä vähän ylöspäin todella jyrkkää rinnettä ja pääsimme aivan kallion juurelle. Ihailimme hetken maisemaa ja palasimme polulle, jonka olimme uudelleen löytäneet. Nousimme lähes koko vuoren huipulle ja sieltä näimme kauas alas laaksoon. Tunnelma oli sanaton. Epäselväksi ainoastaan jäi, mikä veti eniten hiljaiseksi. Väsyneet jalat, nälkä vai kaunis maisema. Vai jopa vaivalloinen laskeutuminen alas laaksoon? Emme löytäneet Camino del Reytä. Ensi kerralla löydän sen.

Illalla oli lauluseurat Fuengirolassa. Löysimme sinne helposti ja olimme paikalla tilaisuuden alkaessa. Ihmiset katsoivat hölmistyneenä likaisia matkalaisia. Minulla oli lenkkarit jalassa, koska toiset kengät ovat Maijalla varastossa. Farkut olivat vähän reissussa likaantuneet. Käänsin tilanteen niin kuin hyvä ystävämme Oulussa on opettanut. Älä anna aluksi liian hyvää kuvaa itsestäsi, jotta kaverit eivät vastaisuudessa pety. Sen voimalla istuimme viimeisillä vapaille paikoille aivan salin eteen ihmisten tuijoteltavaksi.

Paikalla oli vajaa 50 ihmistä. Tunnelma oli todella kotoisa. Ihmiset tulivat heti tutustumaan. Tai oikeastaan lähes kaikki tunsivat minut jo ennestään erään lehtijutun perusteella. Sain vähän maistaa julkkiksen elämää. Niin sinä olet se Elias, joka oli siinä lehdessä. Kadullakin jotkun huutelivat vielä perään. No tämä on se tuttu mies lehdestä. Vaihdettiin numeroita ja sähköposteja. Oli mahtava vastaanotto! Tästä on hyvä jatkaa.

Illalla jäin taas yksin, sillä kaverini lähtivät pois. Ensimmäinen viikko on nyt pulkassa. Tuntuu kuin olisin ollut jo kuukauden täällä. Kaikki on vielä aika uutta, eikä minulla vielä ole yhtään rutiineja. En varmaan vielä ymmärrä, että asun täällä. Minulla on melko paljon opittavaa. Ensiksi yritän opetella sen, mitä haluan syödä täällä. Kaupassa käyminen on haastavaa. Ei ole ruisleipää, eikä turkkilaista jugurttia. Tänään löysin kuitenkin kreikkalaista jugurttia ja siitä tulee pomminvarma eväs aamupalalle.

Espanjan kieli on mennyt aivan pikkuisen eteenpäin. Ei paljon, mutta aina välillä ymmärrän jo vähän ihan originaaleja andalusialaisia. Andalusian espanja on monin verroin haastavampaa kuin ulkomaalaisten puhuma kieli. He puhuvat murteella, erittäin nopeasti ja todella paljon. Ja vaikka ymmärrän, he selittävät silti uudestaan. Puhuminen on heille elämäntapa. Yritän opetella sanoja sanakirjan avulla ja kyselemällä aina asioidessani. Ehkä se siitä lähtee, mutta ei pidä odottaa liian nopeaa kehitystä. Espanjan ja englannin sekoituksella olen saanut tähän mennessä kaikki asiat hoidettua kohtuu helposti, joten perusasiat ovat ihan kunnossa. Nyt vaan pitäisi löytää sellaisia ihmisiä, jotka tykkäävät harrastaa futista, beachia, luontoa ja matkailua. Kämppiksistäni ei ehkä siihen ole.Silmät auki ja korvat höröllä uuteen viikkoon! Hasta luego!

Ps. Pahoittelen kuvien heikkoa laatua. Opettelen vasta käyttämään kelpo Lumiaani, joten ehkä vastaisuudessa on laadukkampia kuvia. Jos teillä on jotain vinkkejä, miten Lumialla saa parempia kuvia niin kertokaa.

Ytimessä!

Eilen aamulla suunnistin anivarhain kampukselle. Sen löytäminen olikin pienen mutkan takana, koska kelpo Lumiani navigaattori näytti kohteen väärin. Ilmeisesti Malagassa on kaksi samaa katua, toki ehkä eri postinumerolla. Niinpä käytin hyväkseni oppimiani espanjan sanoja ja löysin oikean bussin. En toki tiennyt, milloin piti jäädä pois, joten jäin varmuuden vuoksi liian aikaisin. Löysin selkäytimestäni sellaisen lauseen kuin "Donde es campus de teatinos?" Se tulikin tarpeen. Vastaukseksi sain yleensä "por alli" tai valtaisan puheryöpyn, josta en ymmärtäny hölkäsen pöläystä. Usein kuitenkin käsi osoitti oikeaan suuntaan ja löysin pienen kävelyn jälkeen hulppean kampusalueen, josta löytyi myös oma kouluni "Ciencias de la Education".

Ihastelin hetken koulun pihalla vallitsevaa tunnelmaa. Siinä oli jotain samaa kuin lukuvuoden ensimmäisenä koulupäivänä auringon helliessä koululaisia. Ihmiset istuivat portailla ja höpöttivät. Heillä ei ollut mihinkään kiire. Minulla oli kiire, sillä tiesin siesta-ajan lähestyvän. Nousin sisälle taloon ja äimistelin valtaisaa aulaa, joka pursuili lempeitä opiskelijoita. Tykkäsin. Vaikutti todella lupaavalta.

Huomasin vieressäni respan ja totesin, että en ehkä espanjaksi saa asiaani selvitettyä. Kysyin englanniksi jotain, mihin sain vastaukseksi valtaisan puheryöpyn. Respatäti meni hieman hämilleen ja alkoi kysymään vierustovereiltaan, osasivatko nämä englantia. Pian yläkerrasta tuli joku vanhempi rouvashenkilö, joka sanoi puhuvansa vähän englantia.  Sanoin etsiväni kämppää Malagasta. Voitteko auttaa? Sinä näet, minulla on koko omaisuus melkein selässäni? Hän ei ymmärtänyt. Kysyin, onko tässä talossa joku henkilö, joka osaa puhua englantia. Tämän kysyin espanjaksi ja respa oli yhä hämillään. Muistin saaneeni yhden sähköpostin Malagan yliopistosta. Halusin kaivaa esiin tämän sähköpostin lähettäjän. Yliopistossa ei ollut avointa wifiä, joten pyysin, voisinko päästä tietokoneelle. Tähän vastauksena eräs respan kolmesta työntekijästä nousi ja otti minut mukaansa. Hän vei minut yläkertaan johonkin luokkatilaan. Siellä oli ilmeisesti ATK-tunti meneillään. Hän ohjasi minut  mieshenkilön luo, joka istui opepöydän takana. Mies puhui auttavasti englantia, mutta ymmärsi hieman kehnonlaisesti. Halusin päästä lukemaan sähköpostini, jotta saisin käsiini yhteyshenkilön. Pitkän selittämisen jälkeen sain hänet uskomaan, että minun ongelma ei ollut käyttäjätilissä. Hän lopulta kertoi olevansa Malagan yliopiston tietotekniikan insinööri. Hän antoi kuitenkin tsekata sähköpostini, josta löysin viestin, jonka lähettäjänä oli Isabel Crespo. Insinööri tunnisti tämän henkilön googlen kuvahaun kautta ja saattoin minut hänen luo.

Tämä Isabel Crespo oli noin 50 vuotias nainen, joka pursui hyväntahtoisuutta. Hänkään ei kuitenkaan osannut englantia kovin hyvin. Espanjan ja englannin sekoituksella sain selitettyä hänelle asiani. Olin etsimässä asuntoa Malagan alueelta. Hän sai selitettyä minulle, että jossain lähellä on Malagan yliopiston kansainvalinen toimisto, joka saattaa auttaa. Hän piirsi minulle kartankin, jotta varmasti osaisin oikeaan paikkaan. Minulla oli kiire, sillä siesta oli alkamassa.

Kansainvälisestä toimistosta sain uuden kartan uutta toimistoa varten. Se sijaitsi liki Malagan keskustassa. Ehkä he voivat auttaa. Kiitin vinkistä ja läksin pois.  Kävin palatessa uudelleen kampuksella ja jätin pari ilmoitusta kämpän etsimisestä ilmoitustaululle. Lähdin takaisin Malaga Centroon. Matkalla bussissa juttelin erään espanjalaisen tytön kanssa. Hän oli ollut Erasmusvaihdossa Belgiassa ja ymmärsi hieman tilannettani. Hän oli oikein kiva ja  halusi auttaa. Hän lupasi selvittää hänen taloyhtiönsä numeron, josta voisin saada huoneen. Vaihdoimme numeroita ja pian hän laittoikin viestillä numeron, josta voisin hyvinkin saada apua. Kello oli jo kuitenkin niin paljon, että päätin siirtää soittamisen huomiseen. Palasin reppureissaajien hostelliin ja katsoin kämppäilmoituksia netistä. Löysin montakin hyvää ja soitin heti ensimmäiseen. Onneksi hän osasi englantia Se oli vapaana ja sovin tapaamisen seuraavalla päivälle. Calle Cister 4. I am there tomorrow three o clock.

Aamulla kiipesin Malagan linnoitukseen, joka nousee todella korkealle. Sieltä on hyvät näköalat merelle, vuoristoon ja kaupunkiin. Odotin kuitenkin koko ajan malttamattomasti kämpän katsomista. Olin jo hieman tuskastunut kantamaan rinkkaa selässäni ja maksamaan kalliita hostellimaksuja. Jospa nyt onnistaisi. 

Istuin vähän ennen kolmea Calle Cister 4 edessä. Tasan kello kolme kuulin jonkun huutavan: "Eliaaa". Mies oli Christian, jolle olin soittanut. Hän kävi hakemassa oikean vuokraemännän mukaan ja läksimme katsomaan  huonettani. Vuokraemäntä oli mukava ja täynnä malagalaisuutta. Hän puhui minulle koko ajan espanjaa ja vaati minuakin siihen. Hän ei antanut tulkkimme puhua englantia, vaan hoidimme kaikkia asiat espanjaksi. Kysyin aina välillä joitain sanoja Chrstianilta ja jatkoin taas espanjaksi. Huomasin vuokraemännän olevan todella ylpeä malagalaisuudesta ja hän halusi minun oppivan kieltä. Siistiä!

Asunnossa oli 6 lukittua huonetta, pieni keittiö, kolme pesuhuonetta ja lähes mitätön olohuone. Huoneeni on kuitenkin rittävän tilava ja ihan OK. Kämppä on täysin kalustettu ja vuokra sisältää veden, sähkön ja internetin. Lisäksi asunto on aivan loistavalla paikalla aivan Malagan ytimessä. Halusin muuttaa asuntoon heti. Kävin hakemassa kamat hostellilta ja tulin takaisin. Täytin vuokraemmännän kanssa tarvittavat paperit ja maksoin ensimmäisen kuukauden vuokran käteisellä. Tutustuin myös hieman kämppäkavereihini. Tässä talossa on kahdessa kerroksessa Erasmusopiskelijoita. Ehdin nähdä jo useimpia. Kämppiksiä oli Jenkeistä, Ranskasta, Espanjasta ja Italiasta. Todella mukavia ja auttavaisia ihmisiä.

Jenkit puhuvat tietysti hyvää englantia ja kaikki kämppikset puhuvat espanjaa. Espanja on kuulemma ainut sallittu kommunikointikieli tässä asunnossa. Jes! Sovin kuitenkin amerikaanojen kanssa, että he puhuvat minulle englantia. Sitäpaitsi he ovat englannin opettajia ja työskentelevät täällä Malagassa. Nyt minulle on mahtavat puitteet oppia molempia kieliä. 

Huomenna aloitan todellisen loman ja lähden todella katsomaan, mitä Malaga tarjoaa. Haaveissa on löytää futispelit! Hasta luego!

Kohteessa!

Pamahdin eilen aamusta Malagaan. Oikeastaan aika hassua olla nyt taalla. Ennen tanne tulemista olin muutaman paivan Stadissa sulattelemassa lahtoa. Jos Oulussa olin viikko sitten vahan haikeana, niin stadissa unohdin kokonaan, minne olin lahdossa. Sunnuntaiaamuna Joni kavi heittaan minut asemalle jo puoli viideksi ja Malagassa olin paikallista aikaa kymmenelta. Malagan lentoasemalle pollahdettyani totesin tilanteen, heitin rinkan selkaan ja lahdin ulos. Se jos mika mielta lammitti, kun ei ollu kylma. Ei tosin kovin kuumakaan, silla mittari naytti jotain 17 astetta. Ihan sopiva totutteluun.

Kentalle tultuani vaihdoin kielimoodin enkkuespanjaksi. Aloin heti kayttamaan oppimiani sanoja ja sain esimerkiksi tietaa bussiaseman sijainnin ja ostettua lipun sinne. Mahtavaa! En kyllakaan ymmartanyt mitaan lipunmyyjan sanoista, mutta onneksi ilmeet toimivat oikein ja kadet kavivat. Andalusiassa puhutaan kovin nopeasti ja kaytetaan kasia. Ensimmaiseksi istahdin alas ja nautin auringosta. Annoin auringon sulatella hieman outoa fiilistani. Mietin kaksi minuuttia, nousin bussiin ja nautin vapaudesta. Mikas minun tassa ollessani, ei ole kiire eika oikeastaan tarvi ressata mistaan maallisesta. Minullahan on kaikki mukanani selassa. Istuin bussiin ja joku oli ilmeisesti lukenut lehdesta, etta olen lopettanut karkkilakon. Tama mukava japanilainen neito tarjosi heti suklaata. Jutustelimme siina matkan aikana niita naita ja saavuimme Malagan bussiasemalle.Japanilainen neito ja hanen korealainen ystavansa jatkoivat matkaa Sevillaan. Toivotin naille idanmaan ihmeille hyvaa reissua. He myos toivottivat minulle pieni hymynkare huulilla hyvaa onnea. He varmaan epailivat, etta olen jokseenkin hukassa ilman mitaan. Painvastoin. Mielestani olin kohteessa!

Kappailin bussiasemalta johonkin suuntaan, en jaksanut avata uutta Lumiaani. Kavelin hetken johonkin suuntaan ja sitten joku tuli vastaan. Kysyin, missa olen? Han puhui minulle paljon ja viuhtoi kasilla. Niista ymmarsin, etta olin menossa vaaraan suuntaan. En kiirehtinyt. Nautin auringosta ja otin paikkaa haltuun. Katselin ihmisia ja ihmettelin kaupungin hiljaisuutta. Valilla kavi pikkuisen mielessa, onko mun pakko olla taalla 6 kuukautta.

Loysin hukkaan. Olin siis jossain, missa en kyennyt maarittamaan sijaintia. Mutta sillapa ei ollut mitaan valia. Enhan tiennyt mitaan koko kaupungista Etsin mahdollisesti jotain hostellia, koska minulla oli suhteellisen paljon kannettavaa selassa. Jostain syysta hostellit olivat todella huonosti mainostettuja. Pian minulla alkoi jaloissa painaa ja oli jo nalkakin. Kaivoin esiin upouuuden Lumiani. Loytyisiko tasta apua vasymykseeni? Olin lahtiessa kirjannut ylos muutaman reppureissaajien hostellin osoitteen ylos. Minulla ei kuitenkaan ole puhelimessa nettia, joten navigaattori ei loytanyt mitaan naista kohteista. Jatkoin kavelemista ja huomasin edessani turisti-infon. Kappailin sisalle ja pyysin apua. Nama osasivat nayttaa kartasta yhden reppureissaajiien hostellin sijainnin. Se oli jopa melko lahella ja sain kartankin mukaan. Loysin hostellin helposti ja heitin kamat sailoon.Menin kaupungille syomaan ja tutustumaan ymparistoon. Minulla oli aika pieni olo, mutta hyvaksyin sen.

Kaveltyani kadulla huomasin yhtakkia poikkeuksellisen suuren vakijoukon eraan hotellin edessa. Siella oli myos barcan bussi ja hoksasin heti, mita nama ihmiset taalla odottavat. Jain itsekin paikalle odottamaan. Odotin tunnin, pari, kohta oli jo kolmekin taynna. Ihmisia keraantyi koko ajan lisaa. Sain tietaa, etta FC Malaga pelasi illalla Barcaa vastaan laheiselle stadionilla. Tunnelma kiihtyi koko ajan ja lopulta kolmen tunnin odottamisen jalkeen Carles Pyuol johdatti jokkueensa ulos hotellista bussiin. Ihmiset villiintyivat taysin ja polkivat minut asfalttiin. Yritin samalla kuvata tapahtumaa, mutta siina oli kylla suuria vaikeuksia. Yritan joskus myohemmin laittaa tapahtuneesta videomateriaalia naille sivuille.

Illalla palasin kahdeksaksi hostelliin, koska hostellin pitaja Andrea oli luvannut tehda meille illallisen. Niin Andrea tekikin ja samalla tutustuin paremmin paikalle olleisiin vieraisiin. Vieraita oli Kanadasta, Ranskasta, Espanjasta, Norjasta ja vahan joka puolelta. Loppuillasta hoksasin, etta samassa poydassa oli syomassa myos yksi suomalainen tai  siis kuopiolainen. Hoksaamisestamme tuli aika hauskaa.   

Nukuin yon 7 toverin kanssa samassa huoneessa. Huone oli erittain siisti. Yolla oli valilla vahan vaikeuksia nukkua, kun ovi kavi niin tiheaan. Sain kuitenkin nukuttua melkein kellon ympari ja aamulla oli viela ilmainen aamiainenkin valmiina. Aurinko paistoi ja tunsin kotoutuvani.

Taman paivan olen ollut Fuengirolassa. Loysin suomikaupasta taskusanakirjan ja sain jatettya suuren osan tavaroistani eraalle Maijalle. Kappailin fuengirolassa, soin halpoja, mutta erittain maukkaita mandariineja, kavin espanjankielisella parturilla ja lopulta tulin tahan laheiseen hostelliin yoksi. Aamulla lahden yliopistolle ja yritan loytaa itselleni asuntoa. Hasta luego!

                                                            Katu hostelliin ei ollut lupaava.