Un dia en Universidad de Malaga

Hola!

Heräsin, sillä tuuli  vinkui. Vedin paksun peittoni yhä eristävämmin ympärilleni ja ajattelin herätä myöhemmin uudestaan. Tuulen ulvonta ja kylmä huone antoivat siihen erityisen luvan. Ei ollut mihinkään kiire. Ja olihan sunnuntai. Lepopäivä.

Tunsin itseni vähän kipeäksi. Tunsin itseni todella laiskaksi. Olin mielissäni, että keli oli todella huono. Eipähän tarvitsisi vastata uteluihin mahdollisista biitsipeleistä. Suljin ikkunan ja laitoin lisää vaatetta. Kollarit ja huppari. Kohta vaihdoin kuitenkin siistimmät housut, sillä näin kämppikseni pukeutuneen niin arvokkaasti jo aamulla. Vaihdoin farkut jalkaani. Olihan pyhäpäivä. Kävin keittämässä kupillisen kuumaa kahvia ja täytin itselleni patongin. Änärissä oli kaikki vaikeuksien jälkeen hyvin. Minnesota pääsi kuin pääsikin pudotuspeleihin. Juha Sipiläkin vaikutti todella tolkulta Hjalliksen kanssa keskustellessa. Sainpa viimeiset postaalitkin valmiiksi. Kävin makaamaan ja laitoin rauhallista musiikkia. Kiva olla kipeänä!

Tunnistamaton numero soitti espanjan liittymääni. Olin todella lähellä olla vastaamatta, koska pelkäsin jonkun houkuttelevan minua johonkin, mihin en välttämättä todellisuudessa jaksaisi lähteä. Vastasin tovin pohdinnan jälkeen. Yllätykseksi se olikin eräs tuttu Fuengirolan päästä. Aikoivat tulla käymään Malagassa ja haluaisivat asiantuntemukseni käyttöön. Suostuin toviksi kaupunkioppaaksi.

Puolenkymmentä miestähän siellä oli vastassa. Kuulemma Turun seutuvilta olivat kotoisin, vaikka ei sitä puheesta olisi ihan heti hoksannut. Katsottiin siinä Malagan tunnetuimmat nähtävyyden ja parin tunnin kulttuurikatsauksen jälkeen tunsin olevani niin täynnä virtaa, että olisin hyvässä futiskunnossa. Kävinkin naputtamassa seinäsyöttöä eurooppalaisten, aasialaisten, afrikkalaisten ja venäläisten pelaajien kanssa. Niin venäläiset. Mitä heitä tunnen niin en osaa heitä paremmin sijoittaa maanosiin. Kovin venäläisiä ovat, sympaattisia sellaisia.

Malagan katedraali!

Sunnuntain futis El Palossa

Otra cosa. Oli keskiviikko. Puin sortsit ylleni ja pitkähiaisen paitani (on muuten se paita, minkä äiti osti joululahjaksi ja sanoi, että voit sitten pitää Malagassa sortsien kanssa). Lähdin hyvillä mielin kouluun, sillä tykkään valtavasti geometrian didaktiikan kurssista. Se on ainut kurssi, missä pystyn opiskelemaan täysipainoisesti ymmärtäen lähes kaiken olennaisen, mitä opettaja sanoo.

Opettaja muistuttaa ulkoapäin hyvin paljon Jerkkua, vaikka viiksissä olisikin vähän vahaamisen varaa. Hän on hyvin vanhanaikainen ja ensimmäisellä luennolla hän pyysi meitä kaikkia katsomaan istuimen niin, että kukaan ei istu viereisellä tuolilla. Tämä siksi, että tunnilla pitää olla työrauha. Sitten hän hymyili herttaisesti, varmaan itselleen. Myhäili tyytyväisesti ja hieroi viiksiään. Joku saattaisi pitää häntä itsekeskeisenä, mutta mielestäni hän on ihan huipputyyppi. Juttelen usein hänen kanssaan luentojen jälkeen, koska hän haluaa opettaa minulle espanjaa ja toiseksi hän haluaa opettaa minua käyttämään GeoGebra- ohjelmaa. Aina hän tivaa minulta, olenko muistanut tehdä harjoituksia GeoGebrassa. Vastaan, että pidän tärkeämpänä opiskella espanjaa. -Niinpä niin! Luultavasti pelaat biitsiä kaiket päivät Malaguetalla. Siihen olen kyllä joutunut vastaamaan myönteisesti.

Kahden teoriatunnin jälkeen on vielä yksi tunti käytännön harjoituksia, jolloin luentosali jaetaan kahtia. Toinen ryhmä menee ulos odottelemaan omaa vuoroaan. Keskiviikkona oli meidän vuoro odottaa. Menimme uusien kavereideni kanssa ulos nauttimaan auringosta ja syömään eväitä. Poimimme koristeappelsiinipuista hedelmiä.  Mietin, miksi me otamme niitä niin paljon. Pian kuulin läiskäyksiä ja koltiaisten naurua. Kuulosti todella hauskalta. Heittivät niin hyvin, että meidän piti ottaa jopa kivenheittokilpailu. Minä kun en tunnollisena kansalaisena suostunut heittämään appelsiineja koulun seinille. Jatkoimme matkaa Daniel-insinöörin (molemmat pojat ovat Danieleita) autolle, koska he halusivat perunoita.Tä? Joo, ehkä en ymmärtänyt oikein.  Kävelimme parkkipaikalle ja Daniel-insinööri nosti peräkontistaan la arma de patatan. Siis suomeksi peruna-aseen. Itsepä oli vielä valmistanut. Ase oli todella hieno ja tehokas. Videolla ampujana toimii Daniel-metsästäjä.

Abi ja Daniel-metsästäjä con la arma de patata.

Niin, tämä toinen Daniel todella metsästää. Hän on maalta ja lampaiden kanssa ikänsä peuhannut. Löysimme aika paljon yhteistä omista taustoistamme. Jopa saalistamme samoja eläimiä ja lintuja, mutta suurin ero tuli siinä, että hän saa riistaa, minä en. Kuvien perusteella hänen puheensa eivät jääneet pelkästään sanoiksi niin kuin joillakin ystävilläni Itä-Suomessa on tapana. :) Oli muuten jänistä ja sorsaa pinossa. Näytin muutama kuvan Suomen jahtimaista, eikä hän niitä moittinut. Espanjan karussa luonnossa kun ei ole paljon metsästettävää.

Nyt on muutama päivä hyytävän kylmää. Huomenna sataa ehkä vettä ja lämpötila laskee liki 15 asteeseen. Tiistai ei ole juuri sen parempi. Keskiviikkona onneksi kevät palaa Malagaan ja pääsen vähän pelailemaan. Keskiviikko on muuten vappu myös täällä. Nämä pari talvista päivää käytän nauttien hitaudesta ja espanjan opiskelusta. Ja on hyvä muistaa siellä Suomessakin, että kaikki lämpöasteet ovat vain plussaa. Eikö?

Kevään merkkejä

Hola! Que pasa!  Huhujen mukaan Suomessa vesi tippuu lorona räystäiltä ja sulattelee yöllä satanutta lunta. Paikoitellen näkyy mustia reikiä tiessä ja näkyypä tienvarsilla jo ruskeaa lunta. Vipuojassakin on ajoittain jo vettä jään päällä. Onko tulvat tulossa? Ei, tarkemman tutkiskelun jälkeen kulkija huomaa, että veden alla on vielä tuhti kerros jäätä.  Päivällä saattaa olla jopa niin lämmin, että seuraavana aamuna kylmän yön jälkeen voi hiihtää suoraan sinne, minne mieli halajaa. Kestohanget! Niistä espanjalainen ei tiedä mitään, mutta ne ovat jotain, josta minä täällä ikävöin. Keväällä yleensä hiihdetään kestohangilla, seurataan päivän pidentymistä ja petytään aina uudestaan siitä, että Huhtalan jalkapallokentällä on vielä yli puoli metriä lunta, vaikka kaikki muut paikat jo tuoksuvat keväältä.

Täälläkin terminen kevät on alkanut. Se tarkoittaa sitä, että vuorokauden keskilämpötila yittää 20 astetta. ("minusta tuntuu"). Päivällä tietysti helle hellii ja siesta tulee tarpeeseen. Ihmiset vaihtavat untuvatakkinsa keväiseen mallliin. Mutta sitte olen minä suomalainen, joka olen kulkenut ilman kenkiä jo pari viikkoa ja ollut koulussa sortseissa aamutuimaan hämmentämässä vilustuneita espanjalaisia. Olen joutunut selittämään, että tämä on kuin kesä Suomessa. Se ei kyllä ole täysin totta. Ehkä Suomessa on muutamana päivänä kesän aikana näin lämmintä.   

Keväällä on yleensä kiire. Minullakin oli nyt muutaman viikon ajan todella kiire. Tulin Marokosta, kävin koulussa viikon ja sitte pojat tai ollakseni rehellinen, miehet Joonas Vatjus ja Toni Pajala (ovat muuten kelpo poikia) saapuivat luokseni viikoksi. Pojat tekivät eloni kiireelliseksi. Aamut kävin koulussa ja illat minun täytyi olla poikien kanssa. Onneksi he olivat vain viikon, sillä en olisi kauempaa jaksanut palvella heitä. Piti etsiä hostelli, pestä pyykkiä, tarjota ruokia ja etc. Eipä ollu hääviä! Heko, heko!

En ollut suunnitellut poikien varalle mitään, mutta ajattelin heidän nöyrinä ihmisinä sopeutuvan hyvin joka tapauksessa. Vuokrasimme auton opiskelijalle kohtuulliseen hintaan 36 €/ 3 vrk sisältäen supervakuudet. En moittinut tarjousta ja painelimme kolmesylinterisellä Mitsulla maastoon. Välillä epäilin, pääseeköhän kolmella sylinterillä vuoren huipulle, mutta epäilykseni olivat turhia. Pääsimme varmasti, mutta todella hitaasti. Ensimmäiseksi kävimme Rondassa, josta olen kuullut paljon juttua. Etsimme lähimmän ravintolan, söimme ja totesimme siellä olevan liian kylmää. Ajelimme läpi huumaavan tundran, pujottelimme lampaiden välistä ja löysimme johonkin alas, missä oli lämmintä ja vettä. Joki muistutti kuitenkin liikaa kotoista Vääräjokea, joten ehdotuksestamme katsoimme kartasta paremman kohtaan leiriytymiseen. Löysimme kartasta houkuttelevan tien, mutta poliisi esti pääsymme sinne. Oli kuulemma ralli menossa, eikä siihen saanut osallistua kolmella sylinterillä. Palasimme takaisin ja eräältä kauniilta näköalapaikaltamme hoksasimme kaukana alhaalla mutkittelevan hiekkatien, joka myötäili kaunista jokea. Kurvailimme alas ja alhaalla laaksossa oli taas poliisi estämässä pääsyn hiekkatielle. Pyysin heitä kuitenkin ystävällisesti siirtymään, jotta pääsisimme nukkumaan. Por favor! 

Rondan seutuvilla

Jontte hävis pukkitaistelun. Onneksi tippui tien puolelle.

Que guapo!

Siellähän se olikin. Leiripaikkamme. Jyrkkä rinne alas, niemen kärki, 20 metriä korkea voimallinen vesiputous ja etupuolelta meitä suojasi satoja metrejä korkea kallioseinämä. Täydellinen paikka riippumatoille. Ainoa päänkiristys aiheutui lukuisista villisikojen jättämistä askelmista. Huoli pois. Riippumaton voi nostaa niin korkealle, että edes vanha kirahvi ei ylettyisi sinne. Niin me teimmekin. Virittelimme riipparit, kokosimme nuotion ja Jontte kaivoi repusta kahvipannun. Pimenevä ilta, avautuva tähtitaivas ja loimuava tuli sai mielen kiitolliseksi. Eipä elämässä paljon tarvita tunteakseen onnellisuutta!

Ei tullu edes metsäpaloa!

Heräsimme 11 tunniin yöunien jälkeen uuteen päivään. Auringon lämpö teki ihmeitä kankealle keholle. Aamunuotio, Jonten keittämät kahvit, nuotiolla paistettu munakas ja Lidlin suklaaihmeet antoivat hyvän sysäyksen päivälle. Laskeuduimme alas putoukselle. Ensin minun kuitenkin täytyi laskeutua puusta, jonne olin kiivennyt uhkaavan lammaslauman hätistellessämme leiriä. En pelännyt pelkästään lampaita, vaan myös sitä, että tippuisin puusta ja lentäisin jyrkkään rinteeseen. Anyway, pääsimme turvallisesti alas. Uimme. Pesimme hampaita. Istuimme putouksen reunalla. Jontte tiskasi. Ei ollut kiire minnekään. 

Kiihdytimme Mitsulla lähellä olevaan El Chorroon. El Chorro on tunnettu Camino del Reystä ja jylhistä maisemista. Ajattelimme kävellä vähän matkaa polkua, mutta se osoittautui pian liian rohkeaksi ilman valjaita. Emme päässeet oikeastaan edes alkuun, koska heti polun aluksi oli suhteellisen korkeat pystysuorat askelmat ylös todelliselle polulle. Camino del Reyn alapuolella mutkittelee joki kahen kanjonin välissä. Kävimme uimalla hieman kurkkaamassa, mitä kanjonin sisällä mahtaisi olla. Kaunista siellä oli, vaikka kylmän veden ja pauhaavan putouksen vuoksi emme voineet kovin kauaksi edetä. 

Loistavan riippariyön jälkeen paukautimme heti aamusta Sierra Nevadan vuoristoon. Ajoimme maisemareitin huipulle ja ostimme minulle uudet aurinkolasit. Ovat muuten halpoja Sierra Nevadassa. Joku luotettavan oloinen senegalilainen myi ne minulle hyvään hintaan. Kuulemma todella laadukkaat. Pistin päähäni ja annoin  myyjälle kaikki käteiset, mitä Jontella oli. 4 € saimme kasaan ja sillä summalla lasit vaihtoivat omistajaa. Emme kuitenkaan ajaneet Sierra Nevadaan vain ostaaksemme minulle aurinkolasit. Mielemme halasi johonkin korkealle, koska sellaista vuoristossa monesti on.

Löysimme kivan näköisen kukkulan läheltä vuoriston huippua. Autolla pääsimme suhteellisen lähelle, mutta loppumatka olisi raakaa kiipeämistä jyrkkää rinnettä ja lisähaastetta tekivät päällepuskevat vuorikauriit. Jontte joutui jäämään alemmaksi, koska hän oli tuntenut olonsa jo aiemmin kipeäksi. Pakkasimme Tonin kanssa kameran ja juomapullon reppuun ja lähdimme kipuamaan. Alku kävi suhteellisen helposti siihen asti, kunnes pääsimme viimeisen kukkulan juurelle. Kukkula oli muutamia kymmeniä metrejä korkea, mutta meidän puolelta siihen ei löytynyt kovin helppoa reittiä. Kahden kukkulan välissä meni kuitenkin sola, joka ei ollut täysin pystysuora. Se näytti ihan helposti kiivettävältä kauempaa. Alku kävi suhteellisen vaivattomasti. Ainoastaan muutama piikkipensas teki reiän kisahousuihini. Jyrkänne oli yllättävän korkea, mutta oman rohkeuteni rajamailla sain kammettua itseni ylös asti. Ensimmäinen ajatukseni ylhäällä oli, että en koskaan pääse täältä alas. Toni tuli kepeästi perässä hyväntuulisena. Hänellä ilmeisesti ei ollut vastaavia tuntemuksia. Huokaisin huipulla helpotuksesta. En siksi, että näkymä oli täysin huumaava. Huokaisin siksi, että toiselta puolelta kukkulaa meni helppo reitti alas. Tunsin oloni voittajaksi. Selviän sittenkin alas täältä!

Punnerra!

Voittajan olo, vaikka kisahousuihini tuli reikä!

Huutelimme huipulta Jontelle! Emme kuitenkaan kuulleet vastausta. Läksimme hetken ihmettelyn jälkeen tapaamaan Jonttea. Saavuimme kohteeseen, mutta löysimme vain viltin ja reissupäiväkirjan. Ehkä Jontte on suivaantunut, kun reissumme vei niin kauan aikaa. Ehkä hän yrittää kostaa meille jotenkin. Pian lumipallo lensikin uhkaavasti kohti auringosta nauttivaa Tonia. Jontte ei ollut malttanut kuunnella huutojamme, vaan oli itse lähtenyt tutkimaan flunssaansa uhmaten peräämme katsomaan, mitä vuoren huipulla tapahtuu! 

Vuorilla oli lunta, mutta alhaalla Granadan kaupungissa oli liki hellettä. Päätimme huuhtoa päivän hikoilut joessa, joka virtaa alhaalla Granadan laaksossa. Löysimme kivan kallioisen rannan ja pulahdimme veteen. En ehtinyt kissaa sanoa, kun Toni oli pesunsa tehnyt. Laakso kerää vuoristosta tulevat sulamisvedet, joten joki oli kuin avanto ilman jäätä. 

Loppuviikko sujuikin kuin mikä tahansa arkipäivä Malagassa. Aamulla koulua, iltapäivällä Menu del Dia ja siestan jälkeen pelaamaan Malaguetalle. Auringon laskiessa nopea suihku kämpillä ja cafe americana con pocito leche ja tarta de choco, por ejempolo. Näin siis silloin, kun minulla on ystäviä kylässä. Tervetuloa!

Kiitos Jontte, kiitos Toni huikeasta viikosta!

Ps. Jontte ja Toni ovat hirmuisessa biitsikunnossa viiden päivän treenin jälkeen!

Tässä lyhyt videokooste reissustamme. Kuvannut ja leikannut: Toni Pajala

Pääsiäisloma

Hola! Que tal?

Huomasin yksi aamu, että Semana Santa on alkanut. Se taisi olla palmusunnuntai kun olin menossa aamusta pelaamaan. Minulla oli kiire junaan, mutta totesin kiirehtimiseni olevan turhaa. Yritin epätoivoisesti etsiä ulos keskustasta, mutta jokainen kolo oli täynnä ihmisiä ja katsomoita ja lisäksi tiet olivat suljettuja. Ehkä Malagan keskustassa oli tuolloin 100 000 ihmistä tai monin verroin sen verran. Ihmiset olivat tulleet katsomaan kulkueita, jotka kuvaavat pääsiäisajan tapahtumia. Kulkueita kiersi ympäri Malagaa koko pääsiäisviikon palmusunnuntaista pääsiäispäiviin. 

Minulla ei ollut koulua pääsiäisviikolla. Kaikilla muillakin opiskelijoilla oli 11 päivän loma. Koska monet kaverini olivat myös reissussa, päätin itsekin keksiä jotain. Asioilla on tapana järjestyä ja löysin itseni ensiksi Gibraltarilta serkkujen luota ja myöhemmin Marokosta berberien seurasta. Piristystä arkeen toi myös Enni, joka saapui lomailemaan Andaluciaan Valenciasta. 

Kuvia pääsiäisviikolta Gibraltarilta ja Marokosta. Kuvat kertovat enemmän kuin liukas kieleni.

Tulipahan vettä Mijaksessa!

Serkku Gibraltarilta.

Näkymiä Britanniasta! Sivistymättömille tiedoksi, että Gibraltar on Iso-Britannian maata.

Tuntemisia Marokosta

Tanger on ensimmäinen kaupunki Afrikan puolella mentäessä Algecirasista lautalla. Kaupunki ei herättänyt paljon luottamusta. Jopa auto jäi vuokraamatta vain sen vuoksi, että ihmiset olivat niin epäilyttävän oloisia. En ole koskaan elämässäni kokenut samanlaista epäluottamusta mitään asiaa kohtaan. Ihmiset riensivät jatkuvasti auttamaan, mutta se ei vaikuttanut kovin pyyteettömältä. Jos oli kiinnittämättä huomioita heihin, he kulkivat vierelle ja pyysivät saada auttaa. Lopulta he pyysivät aina muutaman dirhamin. Itsehän en tarvinnut apua enkä siten antanut yhtään ylimääräistä ropoa ystävällisyydestä. Eräskin mies seisoi puku päällä kadulla ja halusi antaa lahjan. Hän esitteli parfyymituotteen, kaveri pakkasi sen pussiin ja antoi lahjaksi. En olisi arvannut, että lahja voisi maksaa jotain. Jopa 20 €. Olen oppinut, että kaupustelija myy, eikä anna kalliilla hinnalla lahjaksi. 

Marokko ei ole erityisen köyhä. Elintaso ei ole kovin korkea, mutta tuloerot ihmisten välillä ovat suhteellisen pienet. Berberit elivat omaa elämäänsä kylissään ilman internettiä, mutta he vaikuttivat hyvin onnellisilta. Toki länsimaalaisen silmin elintaso olisi voinut olla hyvin haasteellinen, mutta ihmiset vaikuttivat onnellisilta eikä heillä näyttänyt erityisemmin olevan pulaa ruuasta. Ehkä vähän niukkaa, mutta riittävästi.

Marokon luonto on kaunis. En ole missään nähnyt niin vaikuttavaa luontoa. Atlas-vuoristo nousee parhaimmillaan lumihuippuineen noin 4 km. Hiekka, kalliot, vihreys ja vehreys tarjosivat unohtumattomia värielämyksiä. Lähempänä Saharaa maasto näytti siltä, että vain käärmeensyöjäintiaanit voivat asua siellä. Oli siellä kuitenkin joku ihminenkin, jonka kuitenkin poimimme kyytiimme.

Joitain kuvia reissulta.

Liekkö ollaan Marokossa?

Marokko on islamilainen maa.

Kaupustelijat vaikuttivat olevan hyvin perillä turistien tarpeista. Kaikille kaikkea hyvään hintaan!

Katukuvaa Marrakechistä.

Torilla kävi kuhina illalla. En uskaltanut maistaa!

Berberien koulu. (Berberit ovat Marokon alkuperäiskansaa)

Marokon luonto on todella vaikuttava. Välillä veti aika sanattomaksi. Tämä kuva ei anna oikeutta Marokolle.

Kylässä berbereillä. Tarjosivat pähkinöitä! 

Jouduttiin pilveen Atlas-vuorilla!

Taustalle berbereiden kylä.

Ajoittain luonto kävi kovin karuksi. Saharaan emme kuitenkaan ehtineet.

Marokossa taxi ja mersu ovat synonyymeja! 

Pötkylästä riitti energiaa koko reissulle!

Oli kiva reissu Marokkoon. Viidessä päivässä ehti nähdä monta erilaista puolta Marokosta. Epämiellyttävän, epäsiistin ja epäluotettavan Tangerin jälkeen Marokko näytti todelliset kasvonsa. Ihmiset olivat lopulta ystävällisiä ja mukavia, jopa luottamusta herättäviä. Auton vuokraamisen jälkeen luottamus kasvoi entisestään, sillä saimme 500 € takuurahan takaisin. Vaikka Marokko oli kaunis maa, tunsin tulevani kotiin, kun saavuin Malagaan. On tämä mahtava kaupunki! Hasta luego!