Tavoitteena Camino del Rey!

Otsikko kuulostaa aika uskomattomalta, kun kirjoittajana on kovasti korkeanpaikankammoinen vaeltaja. Katso youtubesta Camino del Rey. Lea ja Rosa tulivat Cadizista vierailulle Malagaan torstaina ja heillä oli unelmana käydä vaeltamassa tämä kuuluisa "Kuninkaan polku". Tytöillä oli kova luotto siihen, että minä vahvana maskullisena miehenä taluttaisin heidät läpi reitin, jota kaivostyöläiset ovat kulkeneet jo satoja vuosia sitten. Tyttöjen unelma veti nöyräksi. Pyysin, että jos he sitoisivat huivin minun silmieni eteen ja pitäisivät kovasti kiinni. Meneehän polku satojen metrien korkeudessa, eikä siinä ole kaiteita ja leveyttäkin on vain noin metri. Lisäksi polulla on aika paljon reikiä ja ajoittain joutuu kävelemään pelkkää metallitankoa pitkin. Hui! Katsopas sellaisen putken vierestä alas. Ei! En ikinä pystyisi sellaiseen. Siis tarkoitan sitä, että sinnehän ei nykyään saa mennä. Se on suljettu.

Lähdimme kuitenkin ennakkoluulottomasti El Chorroon. Juna pysähtyi pienen hylätyn näköisen aseman kohdalla. Vastassa oli enemmän koiria kuin kyläläisiä. Veikkaan, että tämä kylä on maailman pienin, missä on juna-asema. Kävimme paikallisessa supermarketissa. Se oli vaan mainos. Todellisuudessa kävimme Antin kyläkaupassa. Se vastaa paremmin mielikuvaa tästä marketista. Evääksi ostimme vettä, keksejä ja pähkinöitä. Niillä pärjättäisiin yksi vuoren valloitus.

Katsoimme kartasta polun vuorelle. Nousimme sitä vähän matkaa, kunnes totesimme, että tulimme siperianhuskykoiran kopin takapihalle. Ei siellä ollut vuorta. Palasimme kylään ja kysyimme neuvoa paikalliselta baarinpitäjältä.

Kokeilimme uudestaan. Baarinpitäjä oli varmistanut, että meillä on puhelimet mukana jos eksyisimme. Lea vakuutteli, että on on. Luin kuitenkin hänen ajatuksensa. Puhelimissamme ei ollut kenttiä. Emme ajatelleet eksyä. Ei meillä ollut aikaa eksymiseen.

Nousimme polkua. Kadotimme sen. Nousimme metsää ylös. Löysimme tielle. Oltiin jo aika korkealla. DANGER BEES! Rosa oli juuri avaamassa laatikkoa, kunnes kehoitin, että et koskisi siihen. Siinä samalla Lea hoksasi sen, mitä itse mietin. Mitä nämä bees-nimiset asiat ovat? Sillon Lea juoksi ja kovaa. Seurasin häntä. Muutama mehiläinen pörräsi jo ympärillä. Onneksi Rosa ei ollut saanut laatikkoa auki. Tiedä, vaikka olisi ampiainen pistänyt.

Olimme jo niin korkealla, että näimme maisemia. Ilmeisesti olimme erään Euroopan suosituimman kiipeilykallion juurella. Kalliojyrkänne oli hulppea. Todella kaunista! Jylhää! Ja jotkut innokkaat olivat jo kiivenneet puoleenväliin pystysuoraa seinämää. Kiipeily näyttää todella kuumottavalta!

Kovan kiipeämisen jälkeen näimme Espanjalaisen maiseman kauneutta. Nousimme vielä vähän ylöspäin todella jyrkkää rinnettä ja pääsimme aivan kallion juurelle. Ihailimme hetken maisemaa ja palasimme polulle, jonka olimme uudelleen löytäneet. Nousimme lähes koko vuoren huipulle ja sieltä näimme kauas alas laaksoon. Tunnelma oli sanaton. Epäselväksi ainoastaan jäi, mikä veti eniten hiljaiseksi. Väsyneet jalat, nälkä vai kaunis maisema. Vai jopa vaivalloinen laskeutuminen alas laaksoon? Emme löytäneet Camino del Reytä. Ensi kerralla löydän sen.

Illalla oli lauluseurat Fuengirolassa. Löysimme sinne helposti ja olimme paikalla tilaisuuden alkaessa. Ihmiset katsoivat hölmistyneenä likaisia matkalaisia. Minulla oli lenkkarit jalassa, koska toiset kengät ovat Maijalla varastossa. Farkut olivat vähän reissussa likaantuneet. Käänsin tilanteen niin kuin hyvä ystävämme Oulussa on opettanut. Älä anna aluksi liian hyvää kuvaa itsestäsi, jotta kaverit eivät vastaisuudessa pety. Sen voimalla istuimme viimeisillä vapaille paikoille aivan salin eteen ihmisten tuijoteltavaksi.

Paikalla oli vajaa 50 ihmistä. Tunnelma oli todella kotoisa. Ihmiset tulivat heti tutustumaan. Tai oikeastaan lähes kaikki tunsivat minut jo ennestään erään lehtijutun perusteella. Sain vähän maistaa julkkiksen elämää. Niin sinä olet se Elias, joka oli siinä lehdessä. Kadullakin jotkun huutelivat vielä perään. No tämä on se tuttu mies lehdestä. Vaihdettiin numeroita ja sähköposteja. Oli mahtava vastaanotto! Tästä on hyvä jatkaa.

Illalla jäin taas yksin, sillä kaverini lähtivät pois. Ensimmäinen viikko on nyt pulkassa. Tuntuu kuin olisin ollut jo kuukauden täällä. Kaikki on vielä aika uutta, eikä minulla vielä ole yhtään rutiineja. En varmaan vielä ymmärrä, että asun täällä. Minulla on melko paljon opittavaa. Ensiksi yritän opetella sen, mitä haluan syödä täällä. Kaupassa käyminen on haastavaa. Ei ole ruisleipää, eikä turkkilaista jugurttia. Tänään löysin kuitenkin kreikkalaista jugurttia ja siitä tulee pomminvarma eväs aamupalalle.

Espanjan kieli on mennyt aivan pikkuisen eteenpäin. Ei paljon, mutta aina välillä ymmärrän jo vähän ihan originaaleja andalusialaisia. Andalusian espanja on monin verroin haastavampaa kuin ulkomaalaisten puhuma kieli. He puhuvat murteella, erittäin nopeasti ja todella paljon. Ja vaikka ymmärrän, he selittävät silti uudestaan. Puhuminen on heille elämäntapa. Yritän opetella sanoja sanakirjan avulla ja kyselemällä aina asioidessani. Ehkä se siitä lähtee, mutta ei pidä odottaa liian nopeaa kehitystä. Espanjan ja englannin sekoituksella olen saanut tähän mennessä kaikki asiat hoidettua kohtuu helposti, joten perusasiat ovat ihan kunnossa. Nyt vaan pitäisi löytää sellaisia ihmisiä, jotka tykkäävät harrastaa futista, beachia, luontoa ja matkailua. Kämppiksistäni ei ehkä siihen ole.Silmät auki ja korvat höröllä uuteen viikkoon! Hasta luego!

Ps. Pahoittelen kuvien heikkoa laatua. Opettelen vasta käyttämään kelpo Lumiaani, joten ehkä vastaisuudessa on laadukkampia kuvia. Jos teillä on jotain vinkkejä, miten Lumialla saa parempia kuvia niin kertokaa.