Paluu arkeen!

Takatalvi on ehkä jo voitettu. Helmikuun loppupuolella oli vähän kylmää, tai miten sen nyt ottaa. Mutta ajoittain elohopea laski jopa päivälläkin + 15 asteeseen. Takatalven jälkeen tulivat pojat Suomesta ja toivat sateet tullessaan. Yksikin onneton päivä minulla meni ihan sormi suuhun. Mitä voin tehdä sadepäivänä.? Ensimmäinen sadepäivä tuli nimittäin 7 viikon poudan jälkeen. Oli siinä ihmettelemistä. Alun hämmästelyn jälkeen kaivoin kirjan olohuoneen kirjahyllystä. Löysin sieltä joitain englanninkielisiä. Espanjaksi en oikein osaa vielä ymmärtää.

Nyt kelit alkavat olla sillä mallilla, että pystyn yhä paremmin nauttimaan elämästä. Niinpä uudelle kelpo biitsiverkolleni on käyttöä lähes päivittäin. Biitsillä jos jossain koen olevani kotona riippumatta kielistä tai pelikavereista. En valitettavasti ole oppinut tuntemaan oloani kotoisaksi suurissa porukoissa, joissa kerskaillaan bilekokemuksilla. Niinpä olen rajannut sosiaaliset kontaktini futikseen, biitsiin, kämppääni ja kouluuni. En edes yritä huijata itseäni, että voisin nauttia jostain Erasmus-häppeningistä.

Perjantaipäivä hakattiin biitsiä kovassa tuulessa. Rannikolla muuten tuulee aika usein. Olen yrittänyt opetella pelaamaan tuulessa, koska sitä se varmaan täällä on. Pelaahan ne ammattilaisetkin, vaikka myrskyää.

Tänään lähdettiin rohkeasti pelaamaan heti kun katusoittajien musisointi alkoi. Se on merkki siitä, että ei sada.  Foreca oli luvannut mahtavaa säätä, mutta silti koko aamun satoi. Kurkkasin espanjalaista säätiedotetta ja se piti paremmin kutinsa. Kukahan lie hallitsee Forecaa? Varmaan joku, joka myy lippuja turisteille Etelän lämpöön.

Avatessani biitsisalkkua tunsin pisaroiden iskevän hipiälleni. Olin tullut biitsille hyvissä ajoin pystyttämään kenttää. Epäilin, onkohan kukaan muu todella tulossa. Keli oli mielestäni biitsinpeluuseen liki täydellinen, mutta sitä eivät auringon perässä juoksevat amatöörit välttämättä heti hoksaa. Muutama pisara tipahteli silloin tällöin, mutta ei lainkaan tuulta. Jopa merikin oli lähes tyyni.  Mutta pian muutkin alkoivat ujosti lähestymään kenttää. Saanen esitellä pelikaverini. Andrea Tsekistä, jota olen luvannut opettaa biitsin saloihin. Jusku, joka viipyy vielä hetkisen Malagassa. Baarinomistaja Luka Hollannista, johon olen tutustunut joskus pelatessani Club Volley Malagan kanssa. Ystäväni Philipp Italiasta ja joku paikallinen espanjalainen Club Volley Malagan riveistä, jonka nimeä en enää muista. Siinä he olivat. Pelikaverini.

Pelattiin tunti, toinen, kolmas ja vähän neljättäkin. Saksalaiset turistit tulivat kysymään, josko he voisivat pelata verkollani. Luka toimi puhemiehenä ja lupasi, että he voivat pelata sen jälkeen, kun lopetamme. Huomautin Lukalle, että hän puhuu ja lupaa, vaikka verkko on minun. Saksalaisia oli vain kolme, joten yhden meistä täytyi vielä pelata heidän kanssaan, vaikka olimme lopettaneet. Ajattelin, että Luka tietysti pelaa heidän kanssaan. Ohjatessani Lukaa kentälle hän kuitenkin totesi, että ei jaksa pelata, koska hän menee nyt uimaan. On siinä kaveri. Minunhan siinä piti sitten hypätä kehiin, jotta saksalaisille ei tulisi paha mieli.

Pelasin vain vähän aikaa ja totesin, että en jaksa enää. Kävin uimassa. Palattuani kentän vierelle oli ilmestynyt kaksi uutta saksalaista, jotka todella näyttivät pelaajilta. Kävin jututtamassa ja otin numerot ylös. Eivätköhän he vielä heittäneet haastetta kehiin, että jaksaisitteko pelata yhden erän. Vastustaja näytti niin houkuttelevalta, että sain Juskun ylipuhuttua yhteen erään. Suomi- Saksa maaottelu Malaguetalla.

Kaverit olivat hyviä pelaaamaan. Toinen ei ollut koskaan pelannut biitsiä, mutta pelasi lentopalloa hakkurina. Toinen pienempi kaveri oli kuin syntynyt biitsille, vähän niin kuin Jamppa. Uskaltaisin ottaa try-outille jopa Laajasalon peleihin. Mulla ja Juskulla oli vähän nihkeä alku ja saksalaiset taisivat johtaa jopa 6-1. Olimme kyllä todella altavastaajia. Pitempi kaveri oli kuin pitkä-Harri verkolla ja pikkuinen laittoi millintarkkoja jujua. Alkoi hävettämään siinä määrin, että piti yrittää jotain. Parempi näyttää noille kavereille osaamista, jos aikoo saada heistä pelikavereita tulevaisuudessa. Peli tasoittui, mutta saksalaiset veivät silti. Tilanne oli jotain 19-15 vierailijoille ja he pelasivat näyttävästi tyttökavereilleen. Aloin kuitenkin saamaan ahnetta saksalaista lentopallohakkuria kiinni. Hän yritti pelata liian näyttävästi ja se kostautui. Ensin kaksi tyylipuhdasta koppia, kolmas dalhauserilla varpaille ja peli oli tasan. Jusku laittoi pari pahaa syöttöä ja sen jälkeen saksalaiset olivat anelemassa revanssia. Onneksi emme ottaneet, koska olisimme hävinneet kaikki seuraavat ottelut. :)

Olipahan kiva päivä biitsillä ja huipentui kivasti Suomi-Saksa -maaotteluun. Voitonhuumassa en hoksannut ollenkaan nälkääni ja janoani. Puolitoistalitraa vettä ei riittänyt kolmelle pelaajalle 5 tunniksi. Pitää opastaa Philippiä ja Andreaa ottamaan ensi kerralla jotain juotavaa mukaan, sillä biitsillä saattaa tulla jano.

Ai niin sunnuntai. Kaupat eivät ole auki, eikä ole mitään syötävää kämpillä. Onneksi olin jemmannut purkin tonnikalaa jonnekin. Kattilallinen pastaa tonnikalalle vie nälän hetkeksi.

Aurinkoisia hiihtokelejä Suomeen. Olisi kivaa olla sivakoimassa.

Hasta luego!